Löysin Hassisen Popula teoksen kirjakaupan alelaarista ja päätin hankkia sen hetimiten. Osoittaa kuinka kotimainen kirjallisuuskin on siirtymässä kertakulutushyödykkeeksi. 2012 Finlandia palkintoehdokas on samassa tilassa kuin käännetty kioskidekkariluokan kirjat. Mitäpä siitä enempi murehtimaan. Finlandiapalkinnon Popula olisi kyllä ansainnut ja se taas kertoo että maassamme on korkeatasoista kirjallisuutta jatkossakin.

Pirjo Hassinen on juuri oikea henkilö Populan kirjoittamiseen. Vaikea uskoa että Kari Hotakainen olisi saanut vastaavaa tekstiä suollettua. Pääosassa oleva Perttu sopisi hyvin Hotakaisen hahmogalleriaan. Popula on puolue jonka esikuvaa ei kukaan ole tohtinut mainita. Pääosassa olevat v'ähäosaiset ihmiset ovat osa yhteiskuntaa ja osoittaa että kukaan ei ole tehnyt valintaa päätyäkseen samaan tilanteeseen. Elämä heittelee eikä tiedä sairastuuko itse vai lähiomainen. Onni saattaa löytyä vahingossa vaikka ilman kutsua saunailtaan kuokkivalta. Kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu.

Kirja olisi ollut mielenkiintoinen ilman nimenmukaista Popula-puoluetta. Tavallisten ihmisten tarinoita mutta en usko yhdenkään kustantajan kiinnostuvan sellaisesta. Popula tulee esiin vasta puolessavälissä. Se kertoo tarinan miten olisi eduskuntavaaleissa saattanut käydä 2011.

Lyhyet kappaleet, lause loppui sivujen lopussa ja tukeva kansi tekivät lukunautinnon junassa helpoksi. Sekoilevien opiskelijoiden jälkeen kotimaiset toimettomat olivat mukavaa matkaseuraa. Vaikka samaa porukkaa saa katsella livenä junassa, lähikortteleissa ja Aki Kaurismäen leffoissa teksteissä elämä oli kuitenkin lohdullisempaa ja onnellisempaa.

En ole unohtanut teitä arvon lukijani. On mennyt vain liikaa aikaa keskittyessäni useaan kirjaan. Kirja-alennusmyynneistä hankin nopeasti luetun pamflettikirjan ja Thomas Mannin Buddenbrookit uudella suomennoksella. Välissä päädyin lukemaan toiseen kertaan Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin teosta. Buddenbrookkien kronikka on vielä kesken ja pamfletista en jaksanut blogia kirjoittaa. Jos saisin joskus palautetta voisin asian korjatakin...

Jumalat juhlivat öisin on todella huono suomennos The Secret History alkuperäisnimelle. Suomennoksen puutteeksi vaiko hellyyttelyksi nostaisin myös McDonaldsin Onnellisen aterian sekä kirjailijan vai suomentajan kömmähdykseksi portterista ja shampanjasta valmistetun drinkin kutsuminen Black & Tan -nimellä? Black & Tan on tumman ja vaalean oluen yhdistäminen siten että molemmat säilyvät omina kerroksinaan ja tumman oluen ja shampanjan tai jonkin muun kuohuviinin muodostama juoma on Black Velvet. Otan vielä mukaan pari muutakin olut drinkkiä vaikkei se blogin aihe olekaan. Shandy (vaalea lager ja sitruuna virvoitusjuoma) ja irish car bomb (Tuoppi Guinnessia jonne pudotetaan shottilasissa irlantilaista whiskyä jonka päällä on irlantilaista kermalikööriä).

Päähuomio menee parikin kertaa whiskyn huuruiseen menoon jolla mielestäni haetaan erottumista tavallisesta opiskelijamenosta johon kuuluvat vetinen tynnyriolut ja pizzaslicet. Kirjan kertoja on varattomampi kuin kanssaopiskelijansa. Kertoja Richard on muuttanut kaliforniasta vermontiin jossa henkinen etäisyys on yhtä suuri kuin fyysinenkin. Humanistinen yliopisto itärannikolla, ei IVY-tasoa kuitenkaan, jonne päätyy bensa-asemayrittäjien poika joka haluaisi opiskella kreikkaa, mutta yliopiston kreikan ryhmä on tiivis viiden opiskelija ryhmä jonka opettaja on omalaatuinen professori. Richardin onnistuu päästä mukaan ryhmään joka nostaa poloisen pojan uudelle tasolle. Olut-tölkit vaihtuvat whiskygrogeihin ja drinkkeihin varakkaiden opiskelijoiden viihtyen yhdessä vapaa-ajatkin. Vähitellen salaisuudet alkavat aueta. Neljällä on salaisuus jonka viides saattaa paljastaa ja Richard vihitään salaisuuden kantajaksi. Pitääkö viides jäsen murhata joka on selvittänyt itselleen muiden salaisuuden?

Kirja antaa mahdollisuuden pohtia yleistä moraalia ja kyseenalaistaa oman eettisyyden. Vastenmielinen henkilö on helppo vaikka murhata kunhan ei jää teosta kiinni, kun ensin on kaikki muut keinot käyttetty. Uhkailu, kiristys ja lahjonta johtaa neljänteen vaiheeseen, murhata kohde. Onko oma tulevaisuus riittävä syy uhrata sitä uhkaavan henkilön henki? 

Jumalat juhlivat öisin soveltui hyvin lähijunalukemiseksi. Tiivis kirja mutta printti oli pientä. Toisenlaiseen maailmaan oli mukava upota. Vaikka kirja kuuluikin kerran luettuihin sen juoni ja henkilöt tulivat nyt paremmin tutuiksi. Richard, Francis, Henry, Camilla, Charles ja Edmund/Bunny olivat hauskaa seuraa ja ansaitsivat loppunsa niin hyvässä kuin pahassa.

Tässäpä merkillinen pokkari. En muista mistä sellaisen olen hyllyyni saanut. Kirja ei vaikuta tutulta vaikka monesti on jotain tuttua. Pokkariin pohjautuvasta elokuvasta kävin katsomassa trailerin joka vaikutti tutummalta. Kuitenkaan en pysty yhdistämään yhtään kohtaa elokuvaan vaan vaikka todennäköisesti olen leffan nähnyt, kirjan sai lukea uutena kokemuksena.

Charlie Arglist kiertelee Wichitan kaupungin strippibaareja Kansasissa jouluaattona. Tytöille ja baarimestareille löytyy mukavia joululahjoja, välillä tapellaan ja ammuskellaan, aikaa kuluu jouluaatosta jouluyöhön ja joulupäivän aamuun. Lapset heräävät katsomaan mitä joulupukki on tuonut lahjaksi. Joku voi löytää yllätyspaketin, toinen mafioso voi löytää itsensä laatikosta paketoituna matkalla jäätyvään järveen. Tämän kirjan kanssa ei tullut tylsää, se ei mässäile väkivallalla vaan keskittyy herkullisiin henkilöhahmoihin joihin tykästyy väkisin sivujen edettyä loppuun. Loppu on todella yllätyksellinen jota ei auta paljastaa.

Pienikokoinen pokkari oli helppo kantaa mukana. Tarina jatkui helposti ja kansikuva laittoi lähijunan kanssamatkustajat tuijottamaan. Siis mainio kirja ja sen leffan aion katsoa uudelleen. Vaikka heti, se löytyi youtubesta.

Ehdottomasti yksi parhaimmista kirjoista mitä olen lukenut. Unenomainen tarina uunin rakentamisesta ei kuulosta kovin hyvältä vasta kuin ensimmäisen sivun on lukenut ja viimeisen taianomaisen sivun on saanut suljettua. Teksti soljuu kevyesti vain lapioimalla hiekkaa ja paarmua betonimyllyyn tai kun valitaan purkutalosta tiiliä uuden uunin ulko-osiin. Välillämuistellaan nuoruutta, lasten kavamista ja nautitaan helppoa lohisoppaa; lohta, perunaa, sipulia, suolaa ja vettä. Miten uuni rakennetaan, tutustutaan läistön taloihin joissa vielä vanha uuni ei ole korvattu uudella. Mitataan, pingotetaan luotilankaa, vedetään sähköjohtoja jne. Naapuriapua on tarjolla ja perhettä asuu lähellä. Uskonnollisuus hehkuu taustalla vaikka rukouksia ei lausuta ääneen. Perheissä on lapsia ja tarina tapahtuu pohjois-pohjanmaalla. Tuskin kuitenkaan lestadiolaisia ovat. Seuroissa saarnasi naispappi. Hyry itse kuuluu liikkeeseen. Vanhat työtavat tuodaan esille muuraamisesta uunin valmistumiseen ja ensimmäisiin paistettuihin rieskoihin joiden maun melkein tuntee kielellä kun ne otetaan uunista ulos.

Antti Hyry on tehnyt suuren työn kirjoittaessaan kirjansa josta on ansainnut niin Finlandia-palkinnon. Hän tietää mistä kirjoittaa, onkohan itsekin uunin rakentanut? En ole ennen tutustunut Hyryn tuotantoon. Tämän jälkeen pitäisi. Teksti on helppoa ja soljuu hienosti lähes pikajunavauhtia. Palkittu kirjailija ei ole suomalaisen kirjallisuuden mainstreamissa omasta valinnastaan. Eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden Terrence Mallick. Mallickin elokuvissa on suuria maisemia jotka tuulen mukana keinuvat laajassa kuvassa. Hyryn kirjoissa ollaan suljetussa tilassa, tässä pirtissä johon uunia muurataan ja seurataan pienestä akkunasta maailman kulkua, vuodenaikojen virratessa ohitse ja menneen elämän yhteensovittamista.

Kuvitteelliseen nykyisyyteen sijoittuva Oilgate soveltui hyvin työmatkaluettavaksi. Dekkariksi yllättävän rauhallinen ja hyvin taustoitettu romaani käsitteli ennen 11.syyskuuta 2001 tapahtunutta öljytankkerionnettomuuden jälkiselvittelyjä. Sotilasdikatuuriin ajautunut USA:sta tunnistaa monia yksityiskohtia nykyisyydestä. Ehkä Patriot Act ei ole aivan yhtä totaalinen kuin kirjan dystopia. Hyvikset ja pahikset tunnistaa helposti ja juoni on jotenkin ennalta-arvattava lukuunottamatta loppua joka ei ole yksiselitteinen ja jätti ainakin itselle miettimist¨ä itä oikein olikaan tapahtunut.

En muista mistä olen tämän kirjan hankkinut. Hintalapun mukaan se ei ainakaan kallis ollut. Kirjoittajalta ei ole myöskään ilmestynyt muita dekkareita. Lönnqvist onkin keskittynyt paremminhallitsemaansa finanssi- ja vakuutussektorin asiantuntijatehtäviin. Alan kokemus näkyy kirjasta mikä on hyvä. Tänä vuonna seitsemän vuotta on kulunut Oilgaten julkaisusta. Toivottavasti emme joudu odottamaan toista kirjaa vielä toisia seitsemää vuotta. Esikoisteokseksi kankea mutta viihdyttävä ja maltillinen dekkari.